Suomalainen korkeushyppääjä Ella Junnila on tunnettu lajitaitojensa lisäksi myös siitä, että hän osaa esittää kritiikkiä ...
Hiihtokauden alkua saadaan vielä odottaa. Taustoilla tapahtuu kuitenkin koko ajan – esimerkiksi seurasiirtoja. Visan hiihtojaoston alaisuudessa toimiva Teho Ski Team on vahvistanut rivejään. Siiri ...
Yleisurheilun Kalevan kisojen toisena päivänä tehtiin tukku kovia tuloksia. Yksi päivän sensaatioista oli Mico Lampinen. 18-vuotias Lampinen rikkoi kahdesti ennätyksensä kiekkoringissä. Finaalissa ...
Hiihtoliiton taloudelliset haasteet ovat herättäneet huomiota myös muissa hiihtomaissa. Ruotsalaislehti Expressen on kirjoittanut asiasta. Hiihtoliitto tiedotti hiljattain, että urheilijat ovat ...
Pika-aituri Nooralotta Neziri ei pysty kilpailemaan Rooman EM-kisoissa. Naisen jalkapohjassa on kalvojänteen vamma. – Kolhin jalkaa aiemmin keväällä Kalamatan kilpailussa. Sittemmin se kipeytyi ...
Suomalainen huippulupaus Pinja Kärhä on aloittanut vahvasti myös kauden 2024. Vasta 17-vuotias moukarinheittäjä on nyt saanut lekan lentämään peräti 71,80 metriä. Kärhä nousi samalla alle ...
Pika-aituri Annimari Korte on ilmaissut sosiaalisessa mediassa pettymyksensä siihen, että hän ei nimetty varaurheilijaksi Rooman EM-kisoihin. Reetta Hurske, Lotta Harala ja Nooralotta Neziri valittiin ...
Kaikki Suomen kovimmat yleisurheilijat eivät ole mukana Rooman EM-kisoissa. Yksi pettyneistä on Joonas Rinne. Rinne edusti Suomea esimerkiksi viime vuonna Budapestin MM-kisoissa. Nyt hänellä ei ollut ...
Norjalaisesta huippujuoksijasta Jakob Ingebrigtsenistä julkaistiin hiljattain dokumenttisarja ”Ingebrigtsen – Born to run”. Se on jo ehtinyt aiheuttaa pienimuotoisen kohun. Osa faneista on ...
Suomen hiihdon isot ongelmat kuohuttavat. Viimeisin kohu saatiin aikaan, kun selvisi, että hiihtäjät joutuvat todennäköisesti maksamaan jatkossa omavastuuosuuden osallistuessaan maailmancupiin. Monet ...
Pika-aituri Reetta Hurskeen pitkä kausi päättyi elokuun lopussa Ruotsi-otteluun. EM-kisoissa hienosti kuudenneksi 100 metrin ...
Kaisa Mäkäräistä ei ole nähty pitkään aikaan ampumahiihtokisoissa. Nyt siihen tulee muutos. Mäkäräinen kertoi asiasta Instagram Storiesissa. Hän julkaisi torstaina kuvamateriaalia ladulta. – ...